Home » blogi » Currently Reading:

Define your enemy – Trent Bigelow

helmikuu 9, 2010 blogi kirjoittaja: Mikko Ampuja
The Russians are here cc the wind man attribution
Osallistuin tänään TBWA:n järjestämään herätyskokoukseen, jossa Trent Bigelow Windstream technologiesilta jakoi näkymyksiään markkinoinnista ja clean techistä.

Trent uskoo, että yritysten tulisi olla nykypäivän supersankareita, jotka kantavat vastuun ja taistelevat maapallon tulevaisuuden puolesta. Ja kaikilla supersankareillahan on myös omat arkkivihollisensa, joten näin pitäisi olla myös yrityksillä. Mitä vastaan teidän yrityksenne taistelee?

Yhteinen hyvä tai kuluttajien miellyttäminen eivät kuitenkaan ole ainoita syitä yrityksille ottaa ympäristö huomioon. Esimerkiksi Coca Cola tukee vesistöjen säilymistä myös siitä syystä, että vesi on cokiksen tärkein raaka-aine. Vesistöjen pilaantuminen on yksinkertaisesti huono juttu Coca Colan bisnekselle.

Vesistöjen pilaantuminen onkin nostanut pinnalle myös “vesijalanjälki”-käsitteen hiilijalanjäljen rinnalle (vesijalanjälkeä olemme aikaisemmin käsitelleet Consumer Insight Space – palvelussa). Vastaava merkintä voidaan ottaa käyttöön myös tuotteiden ilmajalanjäljelle. Olisiko kuitenkin oikea valinta helpottaa kuluttajien elämää ja siirtyä suoraan ympäristöjalanjälkeen, joka ottaa nämä kaikki teemat (ja ehkä muitakin) huomioon? Odotan kauhulla tilannetta, jossa vertailemissani tuotteissa on kolme eri merkintää joiden suhteellista merkitystä joudun punnitsemaan.

Currently there are "2 comments" on this Article:

  1. Markus K kirjoitti:

    Mielestäni Bigelow on viisauden äärellä todetessaan, että yritysten tulisi olla nykypäivän supersankareita, jotka kantavat vastuun ja taistelevat maapallon tulevaisuuden puolesta. Tulevaisuuden puolesta taistelemiselle on tilausta, sillä valtioiden välinen poliittinen prosessi on toistaiseksi epäonnistunut. Kööpenhaminan ilmastokokous oli fiasko, eivätkä jatkoneuvottelut ole edenneet yhtään paremmissa merkeissä, kuten olemme voineet uutisista todistaa.

    Vielä ajatus hiili- ja vesijalanjälkiin sekä yritysten eettiseen toimitaan liittyen. Kyseisten jalanjälkien keskeinen ero on se, että hiilijalanjäljen kasvattaminen on globaali kaikkialle ulottuva ongelma, kun vesijalanjälki on paikallinen ongelma. Jos yrityksen vesijalanjälki on suuri, aktiiviset kuluttajat tai ympäristöliike pystyy konkreettisesti osoittamaan maailmalle ne ihmiset, joiden elämään yrityksen toiminta on vaikuttanut negatiivisesti.

  2. Markus Keränen kirjoitti:

    Vertaa teesiä “yritysten tulisi olla nykypäivän supersankareita” ja eilen järjestettyä Itämeren maiden huippukokousta, jonka järjestäjiin kuuluu BSAG (Baltic Sea Action Group). Kyseisen säätiön taustalta löytyy Cargotec Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin.

    Jokainen kokouksen osallistuja sitoutui mittaviin ja konkreettisiin toimiin Itämeren tilan parantamiseksi. Kokous oli suuri menestys, sillä sitoumuksia tuli liki 140. Sitoumuksia tehneiden joukossa ovat muun muassa Siemens, Wärtsilä, Det Norske Veritas, Pietarin vesilaitos, Ruotsin varustamoyhdistys, Kööpenhaminan ja Malmön satama, Reval-hotelliketju, verohallinto, Martat ja IBM.

    Eli onko itse asiassa Ilkka Herlin suomalainen esimerkki “nykypäivän supersankarista” Bigelown esittämässä mielessä?

Comment on this Article:







Open Insight Space -yhteisö

Kerro kaverille Open Insight Spacesta!

Oma nimesi (pakollinen):

Sähköpostiosoitteesi (pakollinen):

Vastaanottajat (erota pilkulla):

Käynnissä oleva keskustelu ja kommentit

  • 15/30: Kiitos tarkennuksesta! Käykää siis tsekkaamassa VOIMAA -projektin Youtube-kanava, jos ja kun maah...
  • VOIMAA -projekti: Hauskaa, että reportaasi on löytänyt tiensä tänne -ja minä löysin sen luo. Materiaali on ...
  • Riikka Lätti: Helsinki on pärjännyt viime vuosina mukavasti erilaisissa kaupunkilistauksissa. Kiinnostavaa on ti...
  • Markus Keränen: Vertaa teesiä "yritysten tulisi olla nykypäivän supersankareita" ja eilen järjestettyä Itämere...
  • Markus K: Mielestäni Bigelow on viisauden äärellä todetessaan, että yritysten tulisi olla nykypäivän su...
  • Markus Keränen: Ja tämä uutinen osui silmään, jossa pohditaan profiilikuvien oikeuksia. Tämä liittyy myös kai...
  • mikko.ampuja@1530.fi: Ja saanut jo myös vastareaktioita.. Kaverin statuksena oli Dobbelnougat - viikko....
  • Markus Keränen: Hyvä esimerkki tunteiden vaikutuksesta tulee heti mieleeni: seminaarit. Parin kuukauden päästä o...

Kommentoidut uutiset

Tutkimus: Neljä viidestä opiskelijasta saa rahallista tukea vanhemmiltaan

syyskuu 2, 2010

Tele Finlandin teettämän tutkimuksen mukaan, jopa 80% kotoaan viiden vuoden sisällä muuttaneista saa rahallista tukea vanhemmiltaan. Summat vaihtelevat yhden ja 4 000 euron välillä. Lue Taloussanomien artikkeli täältä.

Upea video laajennetusta todellisuudesta

elokuu 25, 2010

Tämä on varmasti toistaiseksi hienoin video, jonka olen nähnyt laajennetun todellisuuden mahdollisuuksista. Virtuaalinen talouskasvu on yksi merkittävimmistä ja mielenkiintoisimmista trendeistä. Laajennettu (tai lisätty) todellisuus tuo siihen uuden kerroksen, joka mahdollistaa vanhojen asioiden tekemistä uudella tavalla sekä tietysti täysin uusia innovaatioita. Katso video tästä.

Turhankin ilmiselviä tutkimustuloksia

elokuu 13, 2010

Aika ajoin törmäämme tutkimukseen, jonka jälkeen on pakko miettiä: “Mitä ihmettä ne ovat ajatelleet tätä tutkiessaan?”. Pop Science on kerännyt tältä vuodelta 10 erinomaista esimerkkiä artikkeliinsa “Science confirms the obvious“. Oma suosikkini oli tutkimus, jonka mukaan ihmiset ovat onnellisempia viikonloppuisin.

Aina ei mene putkeen edes Googlella – Wave lopetetaan

elokuu 5, 2010

Google Wave ei saavuttanut sille asetettuja käyttötavoitteita ja sen kehittäminen lopetetaan. Olimme jo spekuloineetkin Waven jatkosta, koska ilmeisesti edelleenkään ihmisten ei ollut helppo ymmärtää mihin Wave oli tarkoitettu. Ehkä se oli edellä aikaansa, ehkä huonosti toteutettu, mutta Wave voidaan nyt poistaa nousevista teknologiatrendeistä. Techcrunchin artikkeli aiheesta täällä.

Tutkimus: Punaiseen pukeutuneet miehet vetävät naisia puoleensa

elokuu 5, 2010

Sarjassamme “mielenkiintoisia & huvittavia akateemisia tutkimuksia” Journal of Experimental Psychology: General -julkaisu kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan miesten punainen vaatetus viehättää naisia muita värejä voimakkaammin. Lue tutkimusartikkelia käsittelevä uutinen täältä.